Miten esikouluihin luodaan hyvä ja kannustava oppimisympäristö?

Miten esikouluihin luodaan hyvä ja kannustava oppimisympäristö?

Esiopetuksella on tärkeä rooli lastemme kehityksessä. Koulutusmatkan ensimmäisenä pysäkkinä esikoulujen olisi hyvä herättää halu oppia. Samalla opettajille on tarjottava hyvä työpaikka. Tämä asettaa suuria vaatimuksia esimerkiksi sisustukselle. Meillä AJ Tuotteilla on kattava kokemus hyvistä oppimisympäristöistä, ja tässä artikkelissa on muutamia vinkkejä siitä, miten kalustat esikoulusi parhaalla mahdollisella tavalla. 


Esikoulun tilasuunnittelu pedagogiikan mukaisesti 

Jokainen esikoulu on erilainen. Siksi esikoulu on hyvä sisustaa pedagogiikan mukaan, sanoo Fredrik Hentz, AJ:n julkisten tilojen liiketoimintapäällikkö. 

- Esikoulun olis hyvä herättää halu oppia ja sen pitäisi perustua pedagogisiin ideoihin. Ympäristöä pitäisi pystyä muuttamaan päivän aikana eikä siinä mielellään saisi olla liian paljon kiinteitä tai staattisia kohtia. Suosittelen, että kalustus suunnitellaan erilaisille ryhmille sopiviksi tietyn ryhmän omien tarpeiden mukaan, Fredrik sanoo. 

Joustavat ja räätälöitävät kalusteet 

Normaalin esikoulupäivän aikana lasten pitäisi voida viihtyä, leikkiä, levätä ja oppia uusia asioita. Tämä edellyttää joustavaa esikoulun sisustusta, joka mahdollistaa kaiken liikkumisesta ja vuorovaikutuksesta muiden kanssa yksityisyyteen ja yksilölliseen toimintaan.

Perussääntönä on lähteä liikkeelle ryhmän tarpeista ja mukauttaa kalusteet lasten lukumäärän, iän ja pituuden mukaan. Hyvin suunnitellussa oppimisympäristössä lapset innostuvat leikkimään ja rohkaistuvat tutkimaan ja oppimaan.   

Lapset keskiössä 

Varhaiskasvattaja Emmie Ellman selittää, että lasten tarpeiden tulisi olla esikoulun sisustuksen keskiössä. 

- Montessoripedagogiikka suosii vaaleita neutraaleja värejä, jotka antavat huoneelle kodinomaisen tunnelman, ja pöytiä ja tuoleja, jotka on mukautettu lasten pituuteen. Huoneiden tulisi olla riittävän suuria, jotta niissä voi liikkua ja saada virikkeitä muilta lapsilta sekä samalla kuitenkin yksityisyyttä ja itsenäisyyttä. Niiden tulisi ottaa huomioon myös keskittymisen edellytykset, Emmie sanoo.

Emmie suosittelee käyttämään sisustuksessa suuria pöytiä, jotka ovat lasten korkeudella. Rullattavat matot sopivat lattialle parhaiten soveltuville materiaaleille, mutta tiloissa on hyvä olla myös suuria matolla päällystettyjä lattia-alueita kokoontumista ja leikkiä varten. 

Järjestyksen ja rakenteen luominen 

Erilaiset kaapit ja hyllyt helpottavat tavaroiden järjestämistä ja tilojen siistimistä. Matalat lelu- ja kirjahyllyt, joista lapset voivat itse poimia tarvitsemansa, auttavat heitä tuntemaan itsensä osallisiksi ja tekemään aloitteita. Korkeampiin hyllyihin voidaan muovikoreihin henkilökunnan toimesta sijoittaa tavarat, joita käytetään vain tietyissä tilaisuuksissa. 

- Hyvä vinkki on merkitä hyllyt kuvilla niistä materiaaleista, joiden pitäisi olla niissä. Tämä helpottaa siivousta ja sen seuraamista, mihin tavarat kuuluvat. Järjestys ja selkeä rakenne esikouluympäristössä on tärkeä perusta, joka auttaa lasta, Emmie selittää.   

Suojaa lapsia korkealta melutasolta 

Lapset voivat väsyä ja stressaantua tai heillä voi olla keskittymisvaikeuksia, jos melutaso on liian korkea suuren osan päivästä. Erimuotoiset ja -väriset seinään ja kattoon kiinnitettävät akustiikkapaneelit voivat alentaa melutasoa. Sama koskee verhoja, joita voidaan käyttää myös valoisuuden säätelyyn.

Muutamalla yksinkertaisella toimenpiteellä voidaan parantaa ääniympäristöä sekä esikoululaisten että henkilökunnan kannalta. Valitse värit, jotka sopivat yhteen muiden kalusteiden kanssa.   

Kalustetaan päiväkoti eteisestä leikkihuoneeseen - Lue vinkkimme

FAQ

Oppimisympäristö on fyysinen ympäristö ja konteksti, jossa oppiminen ja tutkiminen tapahtuvat. 
Pedagogisesta, fyysisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna oppimisympäristön tulisi olla esteetön ja mukautettu erilaisiin tarpeisiin ja olosuhteisiin. 
Ympäristön on oltava kaikkien lasten saavutettavissa ja innostettava heitä vuorovaikutukseen ja ympäröivän maailman tutkimiseen sekä tuettava heidän kehitystään, oppimistaan, leikkejään ja viestintää. 

Uutiset ensimmäisten joukossa

Haluaisitko saada tietoa tuoteuutuuksista ja ajankohtaisista tarjouksista sekä vinkkejä työympäristön parantamiseen? Tilaa uutiskirjeemme ja saat ajankohtaiset uutiset suoraan sähköpostiin.
Ole hyvä ja odota...
*Klikkaamalla "Tilaa uutiskirje" vahvistan, että olen tutustunut tietosuojakäytäntöön ja suostun henkilötietojeni käsittelyyn.