Ergonomia teollisuudessa - Näin vältät turhat rasitusvammat

Ergonomia teollisuudessa - Näin vältät turhat rasitusvammat

Teollisuuden työtehtävät vaativat monesti epämukavia työasentoja ja yksipuolisia, toistuvia liikkeitä. Huono ergonomia ja liikkeiden toisto lisäävät tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja, ja voivat aiheuttaa pitkiä sairauspoissaoloja. Siksi on tärkeää huolehtia, että teollisuudessa on ergonomiset teollisuuskalusteet. Säädettävät kalusteet vähentävät rasitusvamman riskiä, ja samalla työpäivä sujuu tehokkaammin.

Näin vältät turhat rasitusvammat

Rasitusvammat ovat tavallisimpia syitä sairaslomiin. Monet rasitusvammat aiheutuvat painavista nostoista, reväytyksistä ja vääristä työasennoista. Tässä muutama vinkki rasituksen vähentämiseen:

1. Työnnä, vedä tai rullaa sen sijaan että nostat tavaroita. Ei ole väliä oletko siirtämässä kansioita toimistossa tai painavia välineitä teollisuudessa, on hyvä käyttää työhön sopivaa vaunua. Tutustu erilaisiin kuljetusvaunuihin ja nostolaitteisiin

2. Tärkeimmät tavarat käden ulottuvilla. Kun tavarat, joita käyttää eniten, ovat lähellä ja oikealla korkeudella, ei tarvitse kurotella tai kyykistellä. Lisäksi säästyy aikaa. Työpisteellä työkalutaulut koukkuineen toimivat hyvin. Samoin pakkaustarvikkeiden käytännöllinen sijainti verkkokaupan pakkauspöydällä tai eniten kiertävien tavaroiden optimaalinen sijainti varastossa.

3. Älä laita painavia tavaroita korkealle tai matalalle. Painavia tavaroita ei kannata laittaa lattialle, jolloin niitä pitää nostella, tai yli olkapäiden korkeuden. Vatsan korkeus on hyvä painaville ja usein käytetyille tavaroille. Näin vähennät niiden siirtelystä aiheutuvaa rasitusta. Nostovaunut vähentävät myös nostamisesta aiheutuvaa rasitusta.

Ergonomiset työvälineet teollisuusalalla

Täältä löydät hyviä ehdotuksia ergonomisiin teollisuuden ja varaston työvälineisiin esimerkiksi pakkauspisteeseen ja asennustyöhön.

TeollisuuspöytäManuaalisesti korkeussäädettävä teollisuuspöytä helpottaa paremman työskentelykorkeuden saamista. Pakkaamiseen tai asennustyöhön on myös saatavana niihin erikseen suunnitellut pöydät (pakkauspöytä tai asennuspöytä). Niiden avulla pakkaamisessa ja asennuksessa tarvittavat työvälineet ovat helposti käden ulottuvilla.

Teollisuuspöydän säätöominaisuudet ja korkeussäätönappi.

Korkeussäädettävä teollisuuspöytä parantaa työergonomiaa teollisuusalalla.

Näyttöteline, lomaketeline – Onko sinulla pöydällä tietokoneen näyttö? Tai papereita, joita käytät useasti? Kun asennat pöytään näyttötelineen, saat työpöydälle tilaa ja samalla voit säätää näytön asentoa. Lomakkeet ja asiakirjat kannattaa laittaa lomaketelineeseen, pois työpöydän päältä.

Työpistematto – Korjaamoon, työpajaan ja teollisuuteen sopii matto, joka on helppo pitää puhtaana. Mallista riippuen se kestää myös öljyroiskeita, rasvoja ja kemikaaleja. Ergonominen työpistematto vähentää selän rasitusta seisomatyössä.

Teollisuustuoli – Nykyisin useissa teollisuustuoleissa on ergonomisesti muotoiltu selkänoja ja istuin, jotka antavat hyvän tuen ristiselälle. Hyvässä tuolissa on myös säädettävä istuimen kulma, jonka avulla voi säätää tuolin istuma-asentoa. Vaihdatko asentoa usein istuvan ja seisovan työasennon välillä? Myös tähän löytyy siihen erikseen suunniteltuja tuoleja, jotka helpottavat nousua seisoma-asentoon.

Työjakkara pyörillä – Jakkaroissa on usein pieni hylly työkaluille, muttereille ja pulteille. Näin tarvittavat tavarat ovat aina käden ulottuvilla. Jakkarat säästävät selkää, polvia ja nilkkoja, kun työskennellään matalissa asennoissa.

LED-Työvalo – Päänsärky ja silmien väsyminen ovat yleisiä oireita silloin, kun on liian heikko valaistus. Työvalo, jossa on säädettävä varsi, on hyvä valinta, koska valo voidaan silloin kohdistaa juuri sinne missä sitä tarvitaan. Joissakin työvalaisimissa on valon lämpötilan säädin, jonka avulla lampun väri voidaan mukauttaa ympäristöön. Näin värejä ja yksityiskohtia voidaan esittää optimaalisella tavalla.

Työkalutaulu – Työkalut saadaan hyvin esille käyttämällä työkalutauluja, seinäkiskoja tai erilaisia kiinnikkeitä. Kun työkalut ovat esillä ja sopivalla korkeudella, ne löytyvät nopeasti. Niitä ei myöskään tarvitse kumartua etsimään esimerkiksi laatikoista, joten työergonomia on parempi.

Tutustu valikoimaamme tuotteita ergonomiseen työpisteeseen teollisuudessa.

Työpisteen työkalutau.u ja näyttö.

Kun työkalut ovat käden ulottuvilla, työergonomia paranee.

Ole hyvä ja odota...
*Klikkaamalla "Tilaa uutiskirje" vahvistan, että olen tutustunut tietosuojakäytäntöön ja suostun henkilötietojeni käsittelyyn.