5 asiaa jotka on hyvä tietää hybridityöskentelystä

5 asiaa jotka on hyvä tietää hybridityöskentelystä

Työskentelet etänä kotona ja yhtäkkiä tapahtuu onnettomuus. Kuka on vastuussa? Sinä vai työnantajasi? Nykyaikaiseen hybridityöskentelyyn liittyy paljon asioita, jotka voivat vahingossa jäädä huomiotta. Tähän artikkeliin on kerätty viisi hybridityömallin kannalta tärkeää faktaa. 
etätyöpiste kotiin

Työelämän lainsäädännössä ei ole säädetty erikseen etätyöstä. Työsopimuslaki, työaikalaki ja työturvallisuuslaki ovat yhtä lailla etätyöskentelyn perustana. (1)

1. Työnantaja päättää

Etätyö on tullut jäädäkseen ja monille "uusi normaali" tulee olemaan toimistossa tapahtuvan läsnätyön ja etätyön yhdistelevä hybridityömalli. Työntekijänä sinulla ei kuitenkaan ole oikeutta vaatia etätyömahdollisuutta, koska työnantajalla on oikeus päättää missä työt tehdään. 
 
Monet työnantajat ovat kuitenkin sitä mieltä, että etätyömahdollisuus tuo mukanaan monia etuja ja on kannattavaa yritykselle. Joissakin tapauksissa etätyö on jopa välttämätöntä, jotta yritys pystyy kilpailemaan alan parhaista osaajista. Lisäksi monet yritykset ovat havainneet, että hybridityömalli vaatii pienemmät toimistotilat, mikä vähentää toimitiloista aiheutuvia kustannuksia. Alun perin rajoitteena olleesta mallista on siten tullut kaikille osapuolille kannattava tilanne.  

Näin hybridityömalli tuottaa entistä parempia työtuloksia - Lue vinkkimme!
kulmasähköpöytä kotiin
Hörnskrivbord NOVUS
sähköpöytä kotiin

2. Työnantaja on vastuussa 

Työturvallisuuslain mukaan työnantaja on vastuussa työympäristöstä - riippumatta siitä, missä töitä tehdään(1). Tähän vastuuseen kuuluu turvallisista ja terveellisistä työolosuhteista huolehtiminen, joskin työnantajan voi olla hankala selvittää ja arvioida kotitoimistoa sekä etätyön haitallista kuormitusta hyvinvoinnin ja tuottavuuden näkökulmasta.  
 
Tärkeää on yhdessä työntekijän kanssa selvittää, että työskentely etänä sujuu häiriöttä, turvallisesti ja ergonomisesti(1). Näin vältytään fyysiseen tai psyykkiseen kuormitukseen liittyviltä sairauspoissaoloilta.

Ergonomia etätyössä 

Etätyö on yleensä pääosin näyttöpäätetyötä. Työturvallisuuslaki ja Valtioneuvoston päätös näyttöpäätetyöstä sisältävät työergonomiaan liittyviä työnantajaa koskevia velvoitteita, joita tulee noudattaa myös etätyössä(2): 
 
  • Työpiste pitää arvioida terveyden kannalta ja tarvittaessa korjata.
  • Työympäristön, laitteiden ja ohjelmistojen on täytettävä vähimmäisvaatimukset.
  • Työ ei saa olla liian yksipuolista tai sitä pitää tauottaa.
  • Opastuksesta ja ohjeistuksesta pitää huolehtia.
  • Näöntarkastukset on järjestettävä ja tarvittaessa kustannettava erityiset päätelasit.(2) 

Mitä tapahtuu jos tapaturma sattuu työntekijän työskennellessä kotona?

Työnantajan lakisääteinen tapaturmavakuutus on voimassa myös etätyössä. Tapaturman, joka korvataan työnantajan läkisääteisellä tapaturmavakuutuksella, tulee tapahtua työtä tehdessä tai matkalla töihin.(1) 
 
Työsuojeluhallinto suosittelee kuitenkin, että tarkistetaan vakuutuksen sopimusehdot etukäteen, koska etätyön kohdalla korvattavuudessa voi olla rajoituksia.  

3. Vastuussa on myös työntekijä 

Etätyössä työntekijällä on vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Työsuojeluhallinnon mukaan työntekijän tulee osata erottaa työ ja vapaa-aika, jotta työpäivien pituus ei veny ja aiheuta työntekijälle haitallista kuormitusta. Etätyöpäivän aikana on hyvä pitää tarpeeksi taukoja työstä ja järjestää työtehtävät toimivalla tavalla. Näin ollen on tärkeää, että omia työtapoja osataan tarkastella kriittisesti, jotta riskit ovat tunnistettavissa. (1) 
 
Työterveyshuollosta voidaan kysyä neuvoja ja ohjeita eri työtapoihin. Jotta työympäristöstä saadaan paras mahdollinen, työntekijöiden ja työnantajien olisi hyvä tehdä yhteistyötä, koska työnantajilla ei ole samaa näkyvyytta työympäristön ongelmiin kuin läsnätyössä. (1) 

Seisontamatto SPOT
Työpöytälamppu COSMO

4. Kotitoimiston kalusteet voivat olla verovähennyskelpoisia 

Kun on sovittu, että työntekijä voi työskennellä kotoa käsin joko kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti, on molempien osapuolten edun mukaista varmistaa, että etätyöpiste on toimiva ja ergonominen. 
 
Jos työntekijä hankkii laitteet ja tarvikkeet itse, he voivat hakea verohelpotuksia työnsä tekemiseen tarvittavien tietoliikenneyhteyksien, laitteiden ja kalusteiden kustannuksista. 
 
Työntekijänä voit Verohallinnon mukaan vähentää tulonhankkimismenona:

  • työhuonevähennyksen (joko kaavamaisen vähennyksen tai todelliset kulut esim. kalusteista, ei molempia)
  • kulut työvälineistä (esim. pääasiassa työkäyttöön hankitusta tietokoneesta tai näytöstä)
  • kulut tietoliikenneyhteydestä joko osittain tai kokonaan (3)
Ergonomia etätyössä - Lue vinkkimme!

Seuraavassa on lueteltuna muutamia asioita, jotka on hyvä pitää mielessä etätyöpisteen pystyttämisessä.
pieni työpöytä pyörillä

Investoi ergonomiseen työpöytään ja toimistotuoliin 
Koska monet työskentelevät pitkiä aikoja työpöydän ääressä, on tärkeää, että työpöydän ääressä voi työskennellä ergonomisesti. On hyvä, jos työpöytää voi nostaa ja laskea työasennon vaihtelemiseksi ja seisoa osan työpäivästä.  
 
Toimistotuoli, jossa on hyvät säätömahdollisuudet, on tärkeä selkäkipujen ehkäisemiseksi. Ergonominen työtuoli on valittu oman kehon mittojen mukaan.

Tavarat järjestykseen ja poissa silmistä
Hyvät säilytystilat ovat tärkeitä, jotta koti ei olisi täynnä kaapeleita, kansioita, paperipinoja ja muita työtarvikkeita. On hyvä, jos työpäivän päätteeksi on helppo siirtyä vapaa-ajan viettoon siirtämällä sivuun työhön liittyvät asiat.  
 
Jos tilaa on rajoitetusti, voi myös olla hyvä idea etsiä toimistokalusteita, jotka vievät vähän tilaa ja jotka voi helposti laittaa pois päivän päätteeksi. Esimerkiksi pienempi työpöytä, jota voidaan kallistaa, korkeussäätää ja siirtää pyörien avulla tarvittavaan paikkaan on toimiva valinta kotioloihin.

Hyvä työvalaistus – ja luonnonvaloa
Oikeanlainen valaistus on tärkeää, jotta työskentely olisi mukavaa. Suosittelemme, että työpöytä sijoitetaan niin, että työpisteen äärellä saadaan mahdollisimman paljon luonnonvaloa. Työvalaistuksen lisääminen voi parantaa ergonomiaa, sillä keho hakeutuu automaattisesti asentoon, jossa työn kohde nähdään parhaiten. 

Tässä on kaikki, mitä tarvitset kotitoimistoasi varten
toimistosohva

5. Hyvinvoinnin edistäminen työpaikalla on työnantajien ja työntekijöiden yhteistyötä 

Kotona työskentelystä on monia etuja työntekijälle. Työmatkojen poisjääminen tarkoittaa ajansäästöä ja pienempää hiilijalanjälkeä. Etätyö voi edistää työn ja yksityiselämän tasapainottamista. Se voi myös johtaa siihen, että häiriötekijät vähenevät sekä keskittyminen ja tuottavuus paranevat. 
 
Työnantajien ja työntekijöiden on kuitenkin myös vältettävä monia sudenkuoppia, sillä mahdollisuudet tavata ja olla vuorovaikutuksessa kollegoiden kanssa ovat vähäisemmät. Työterveyslaitoksen mukaan henkilöstön hyvinvointia kannattaa tukea, koska osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on organisaatiolle kilpailuvaltti.  
 
Hyvinvointia voidaan tukea eri tavoin, esimerkiksi näin: koko henkilöstö on mukana edistämässä työpaikan terveyttä, johtaminen on osallistavaa, terveyden edistäminen on huomioitu kaikkialla liiketoiminnassa ja työt on organisoitu toimivalla tavalla. (4) 
 
Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijöitä ei saa sulkea työyhteisön ulkopuolelle - edes kotona työskennellessään. On tärkeää, että työpaikalla keskustellaan esimerkiksi työyhteisön sosiaaliseen ympäristöön vaikuttavista asioista: 

neuvotteluhuoneen kalusteet

Teknologia
Onko yritys tarjonnut työntekijälle toimivat tekniset laitteet ja ohjeistukset hybridikokouksia varten? Kun henkilökohtaisiin tapaamisiin on vain vähän mahdollisuuksia, on erityisen tärkeää, että digitaaliset välineet toimivat ja niitä osataan käyttää.

Viestintä
Ovatko kaikki mukana ja onko heillä mahdollisuus osallistua? Ole avoin puhumaan muustakin kuin työstä. Kysy työntekijöiltä, miten he jaksavat ja miltä heistä tuntuu. Kannusta taukoihin ja määrittele työajat.

Yhteishenki
Miten saat tiimin kasaan, kun osa on toimistolla ja osa tekee töitä kotoa käsin?

Kokoukset
Minkälaiset kokoukset toimivat verkossa, ja milloin on tärkeää pitää fyysisiä kokouksia? Sähköposti ei aina ole paras viestintäväline. Meidän on nähtävä ja kuultava toisiamme, varsinkin kun työskentelemme kotoa käsin. Varmista, että kokoukset ovat kaikkien työntekijöiden saatavilla. 

Lähteet: 
(1) Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu tyosuojelu.fi (https://www.tyosuojelu.fi/tyoolot/tyoymparisto/etatyo
(2) Työtuvallisuuskeskus (https://ttk.fi/julkaisu/etatyossa-turvallisesti/#Ergonomia
(3) Verohallinto vero.fi (https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/vahennykset/et%C3%A4ty%C3%B6-ja-v%C3%A4hennykset/#:~:text=V%C3%A4hennys%20todellisten%20kulujen%20mukaan,%2D%2C%20valaistus%2D%20ja%20l%C3%A4mmityskulut.) 
(4) Työterveyslaitos ttl.fi (https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky/elintavat

Uutiset ensimmäisten joukossa

Haluaisitko saada tietoa tuoteuutuuksista ja ajankohtaisista tarjouksista sekä vinkkejä työympäristön parantamiseen? Tilaa uutiskirjeemme ja saat ajankohtaiset uutiset suoraan sähköpostiin.
Ole hyvä ja odota...
*Klikkaamalla "Tilaa uutiskirje" vahvistan, että olen tutustunut tietosuojakäytäntöön ja suostun henkilötietojeni käsittelyyn.