Nosta oikein - Näin nostat ergonomisesti ja säästät kehoasi

Nosta oikein - Näin nostat ergonomisesti ja säästät kehoasi

Oikea nostotekniikka on ratkaisevan tärkeä työssä, jossa raskaiden tavaroiden nostaminen ja siirtäminen kuuluu päivittäiseen työhön. Jotta keho välttyisi rasitustiloilta on hyvä tietää, miten nostetaan oikein ja ergonomisesti. Työpaikka, joka edistää hyvää työergonomiaa, parantaa työympäristöä ja panostaa työntekijöidensä terveyteen. 
nostaminen ergonomia
Anna Millbourn Olander, ergonomian asiantuntija ja lisensoitu fysioterapeutti, kertoo, mitä on otettava huomioon, kun nostetaan raskaita tavaroita tai jos työhön kuuluu toistuvia nostoja.

"Parasta on välttää nostamista kokonaan ja sen sijaan työntää, vetää tai rullata tavaroita kuljetusvaunun tai muun työvälineen avulla. Jollei tämä ole mahdollista, on tärkeää nostaa ergonomisesti ja oikein, pitää taukoja ja vaihdella työtehtäviä tarpeeksi usein. Mielestäni on eduksi opetella hyvä nostotekniikka ja käyttää sitä aina, nostit sitten kynää tai suurta televisiota."


Miten vaunut voivat helpottaa työntekoa?

Oikea nostotekniikka - Miten nostaa oikein

  1. Seiso jalat hartianlevyisessä asennossa ja pidä nostettava tavara lähellä kehoasi.
  2. Kyykisty polvista ja suorista selkäranka. Vältä eteenpäin kallistumista. Jalat tekevät noston, ei selkä.
  3. Nosta tavara suoraan ylös pitäen käsivartesi mahdollisimman lähellä kehoasi. Vältä vartalon kiertämistä tai kääntämistä noston aikana. Pidä tavara lähellä kehoasi noustessasi seisomaan.
  4. Kun lasket tavaran maahan, on myös tärkeää käyttää samaa tekniikkaa - pidä selkäsi suorana ja kyykisty polvista alas kyykkyasentoon.
Sanon yleensä, että kun ei pysty ylläpitämään hyvää nostotekniikkaa, paino on liian raskas.

Mikä lasketaan raskaaksi nostoksi?

On hankala sanoa, kuinka paljon voidaan nostaa ilman loukkaantumisriskiä. Etäisyys vartalosta, ote tavarasta, lattiapinta ja korkeus, josta nostat, vaikuttavat kaikki noston kuormitukseen. Samoin vaikuttaa se, kuinka usein henkilö nostaa.

Mitä pitää miettiä, kun nostetaan raskaita kuormia?

"Kuvittele, mitä painonnostajat tekevät. He nostavat valtavia painoja, mutta lähellä vartaloa ja suoralla selällä. Jalat tekevät töitä. On myös tärkeää muistaa, ettei vain raskaiden painojen nostaminen ole haitallista, vaan pienemmätkin painot voivat rasittaa sinua, jos nostat usein tai kaukana kehostasi", Anna Millbourn Olander sanoo.


Mitä on ergonomia?
Nostolaitteet

Luo edellytykset ergonomiseen nostamiseen

Monet vammat ja työtapaturmat voidaan ehkäistä ottamalla työergonomia huomioon työympäristöä suunniteltaessa. Anna Millbourn Olander korostaa, ettei riitä, että käytössä on nostolaitteet, kuten pumppukärryt tai nostopöydät. Työntekijöiden on osattava käyttää niitä, niiden on oltava helposti saatavilla aina tarvittaessa ja niiden turvalliseen käyttöön on oltava tarpeeksi aikaa.

Tilaa nostoille
Jos nostamista ei voida välttää kokonaan, on tärkeää, että nostamiseen on riittävästi tilaa. Nostoja pitää pystyä tekemään ilman vartalon vääntymistä ja lattiapinnan on hyvä olla tasainen. Raskaat tavarat on hyvä sijoittaa sellaiselle korkeudelle, että ne ovat helposti saavutettavissa.

Vähennä selän rasitusta vastaliikkeillä
Jos työsi sisältää runsaasti nostoja, vastaliikkeet ovat hyvä tapa ehkäistä vammoja ja rasitustiloja. Vastaliikkeet ovat kuormitusta purkavia liikkeitä, jotka auttavat pitämään selkäsi terveenä.

Jos joudut jatkuvasti kumartumaan eteenpäin, kannattaa vähintään kerran tunnissa laittaa kädet selkääsi vasten ja kumartua taaksepäin. Tästä liikkeestä on hyötyä myös heille, jotka istuvat työpöydän ääressä koko päivän.
Nokkakärry
Nokkakärry JONES
82,00 €
Poimintavaunu
Poimintavaunu CLIP
275,00 €

Ergonominen nostotekniikka - Lue vinkkimme 

1. Työnnä, vedä tai rullaa tavaroita. Yksinkertainen mutta tehokas tapa välttää rasitustiloja on välttää tavaroiden kantamista kokonaan. Oli kyse sitten kansioiden siirtämisestä toimistossa tai raskaiden laitteiden kuljettamisesta teollisuudessa, kannattaa käyttää kuljetusvaunua. Jopa kevyellä ja usein toistuvalla nostamisella voi olla kielteinen vaikutus kehoon.

2. Pidä usein käytetyt työvälineet käden ulottuvilla.
Vältä tarpeetonta kumartumista tai venymistä tavaroita hakiessa. Työpajassa työkalutaulut työpenkin yläpuolella ovat hyvä ratkaisu. Toimistossa on hyvä pitää eniten käyttämäsi tavarat työpöydälläsi tai työskentelykorkeudella kaapeissa tai hyllyissä.

3. Älä laita raskaita tavaroita korkealle tai liian alas.
Lattialle ei kannata laittaa raskaita tavaroita tai kuormia ollenkaan. Tämä voidaan välttää siirrettävillä vaunuilla tai kiinteillä tasoilla, jotka on pyhitetty kuormanpurkuun. Painavimmat ja käytetyimmät tavarat on hyvä säilyttää vatsan korkeudella. Tavaroita ei kannata säilyttää polvien alapuolella tai olkapäiden yläpuolella ollenkaan, jos tämä on vältettävissä.

4. Nosta raskaita tavaroita läheltä vartaloa.
Taivuta polvia ja pidä selkä suorana, jotta nostaisit painon jaloilla eikä selällä.

Nosto- ja siirtolaitteemme sopivat kaikkiin liiketoiminnan tarpeisiin. Vastuullisena yrityksenä tarjoamme ergonomisia ratkaisuja turvallisuutesi ja hyvinvointisi tueksi. Tarvitsetko apua oikean tuotteen valinnassa? Ole vain yhteydessä asiakaspalveluumme – autamme mielellämme. 
Kun nostat, pidä selkäsi neutraalissa asennossa. Käytä jalkojen ja keskivartalon voimaa nostamiseen. Yleisesti ottaen oikea nostotekniikka sisältää asianmukaisen ryhdin, tasapainoisen jalka-asennon, hallitun nostoliikkeen ja oikean hengitystekniikan.
Nostaessa pitäisi ensisijaisesti hyödyntää jalkoja sekä tukevaa keskivartaloa. Silloin vartalo on vahvempi ja suojaa siten selkärangan välilevyä paremmin. Väärin nostaminen voi aiheuttaa akuutteja ongelmia, kuten selkäkipuja, sekä lisäksi nivelten, lihasten ja välilevyjen vaivoja, joita ei välttämättä heti huomaa.
Oikea nostotekniikka auttaa välttämään loukkaantumisia ja parantaa suoritusta nostoissa. Se auttaa jakamaan kuorman oikein kehon eri osien välillä, minimoi rasituksen väärillä alueilla ja optimoi voiman siirron nostoliikkeessä.
Yleisiä nostotekniikkavirheitä ovat esimerkiksi pyöristynyt selkä, eteenpäin kaatuva ylävartalo, nostaminen pääasiassa selkälihaksilla ilman jalkojen osallistumista, liian leveä tai kapea jalka-asento ja väärä hengitystekniikka. Nämä virheet voivat johtaa loukkaantumisiin ja heikentää nostosuoritusta.
Välttääksesi yleisimmät nostotekniikkavirheet, keskity harjoittelemaan oikeaa nostotekniikkaa kevyillä painoilla ja keskity oikeisiin liikeratoihin ja kehon asentoihin. Ota vastaan opastusta valmentajalta, joka voi korjata virheitä ja antaa henkilökohtaisia neuvoja. Älä myöskään yritä nostaa painoja, jotka ovat liian raskaita hallittavaksi.
Kun nostat jaloilla, vältät selkärangan levyjen ja nikamien rasituksen. 
Hyvä perussääntö: Jollet pysty ylläpitämään hyvää nostotekniikkaa, tavara on liian raskas. Käytä tällöin sopivaa nostolaitetta nostamiseen. 
Suunnittele tavaran nosto ennen sen aloittamista, jotta käytät oikeaa nostotekniikkaa alusta alkaen. Nosta jaloillasi ja pidä paino lähellä kehoasi. 
Monia asioita voi tapahtua, mutta yleinen seuraus väärästä nostotekniikasta on, että selkälihakset lukkiutuvat tai kramppaavat liian raskaan tai väärän kuormituksen aiheuttamasta jännityksestä. 

Uutiset ensimmäisten joukossa

Haluaisitko saada tietoa tuoteuutuuksista ja ajankohtaisista tarjouksista sekä vinkkejä työympäristön parantamiseen? Tilaa uutiskirjeemme ja saat ajankohtaiset uutiset suoraan sähköpostiin.
Ole hyvä ja odota...
*Klikkaamalla "Tilaa uutiskirje" vahvistan, että olen tutustunut tietosuojakäytäntöön ja suostun henkilötietojeni käsittelyyn.