Kuusi askelta parempaan materiaalivirtaan varastossa

On selkeä yhteys tyytyväisten, usein ostavien asiakkaiden ja toimivan varaston välillä. Varaston puutteet johtavat usein viivästyksiin ja virheellisiin toimituksiin sekä joskus jopa vaurioihin itse tuotteissa. Tällaisissa tilanteissa asiakas vaihtaa mahdollisesti toimittajaa. Näin ollen on tärkeä varmistaa, että nopeasti korjataan puutteet ja saadaan aikaan toimiva tuotteiden virta.

Eniten myyvät tuotteet käden ulottuville 

Ovatko eniten ja vähiten myyvät tuotteet oikeilla paikoillaan? Jotta varaston työntekijöillä ei kuluisi aikaa tarpeettoman pitkiin kuljetuksiin, suuren volyymin tuotteiden on hyvä olla helposti saatavilla varastossa. Varasto kannattaa järjestää kuten keittiö: kahvinkeitin työtasolla, lautaset hyllyllä ja fonduekattila yläkaapissa. Asianmukaisella suunnittelulla työ tehostuu.

Pientä pelivaraa - mieti täyttöastetta

Jotta varastolle saapuvat tavarat voidaan helposti vastaanottaa ja viedä oikeaan paikkaan, 80-85 prosentin täyttöaste on hyvä. Näin on tarpeeksi vapaata tilaa tavaroiden tilapäistä uudelleensijoitusta varten esimerkiksi kausittaisten myyntihuippujen aikana.

Sillä, että tilaa on joskus vähemmän, ei ole merkitystä. Jos varasto on usein liian täynnä, päivittäinen työ vaikeutuu - ja se on kallista kaikin puolin.

Jos varaston täyttöaste on jatkuvasti liian korkea, on kaksi vaihtoehtoa: joko voidaan optimoida lattiapinta-alan käyttöä ja lisätä varastointikapasiteettia lisähyllyjen avulla tai hankkia suurempi varastotila.

Päivitä kalustusta jatkuvasti

Ovatko varastossa olevat tavarat muuttuneet? Jos muutos on pysyvä, on aika toimia.

Tehokkaassa varastonhallinnassa varastokalusteet on räätälöity varastossa säilytettäviin tuotteisiin. Tätä mukauttamista on tehtävä jatkuvasti. Jos valikoiman tuotteet ovat pienentyneet, mutta niitä varastoidaan vanhoissa, suuremmille tuotteille tarkoitetuissa hyllyissä, varastoidaan paljon ilmaa. Varastokapasiteetin lisääminen on silloin myös hankalaa. Kun sen sijaan hyllyjen syvyys mukautetaan uusiin tuotteisiin, lattiatilaa vapautuu lisähyllyjä varten.  
 
Varastosta saat enemmän irti hyödyntämällä tilan korkeutta. Syvät ja korkeat hyllyt vaikeuttavat kuitenkin tuotteiden keräilyä, jolloin tuotteiden sijoittelua varastossa kannattaa miettiä tarkkaan.

Helpota varastotyötä 

Onko asiakaspalvelu reagoinut siihen, että valitukset väärin toimitetuista tilauksista ja vahingoittuneista tuotteista ovat lisääntyneet? Jos näin on, on aika tarkistaa varaston henkilöstön työolot.

Tarpeettoman pitkät kuljetusmatkat sekä monimutkaiset keräilymenetelmät ja -käytännöt voivat aiheuttaa monia ongelmia. Tällaiset olosuhteet aiheuttavat yleensä stressiä. Negatiivinen stressi voi helposti johtaa virheisiin, jotka asiakkaat puolestaan kokevat huolimattomuutena ja laadun heikentymisenä. 
 
Työntekijät ovat resurssi, jonka viihtyvyys ja hyvinvointi vaikuttavat koko yritykseen. Kun varastotyöntekijöille annetaan edellytykset tehdä hyvää työtä, se on investointi niin laatuun kuin tehokkuuteen.

Tarpeen mukaiset työvälineet ovat tehokkaita

Miten helpotetaan ja tehostetaan varastotyötä? Työtehtävien järjestys ja ajan säästäminen ovat menestyksen avaimia. Tärkeintä on, että jokaisella tuotteella on oma paikkansa hyllyssä. Paikka on selkeästi merkitty ja helposti löydettävissä.

On myös tärkeää, että tarpeen mukaisesti varustetut pakkauspöydät ovat käden ulottuvilla, jotta pakkaaminen olisi helpompaa. Riittävä määrä pöytiä varmistaa, ettei niille tarvitse jonottaa, mikä säästää aikaa.
 
Kuljetusvaunuilla ja nostovälineillä on kaksitahoinen tehtävä: ne sekä helpottavat työtä että varmistavat hyvän työergonomian - ja ehkäisevät siten rasitustiloista johtuvia sairauspoissaoloja.

Strategisissa paikoissa sijaitsevat lajittelupisteet säästävät aikaa. Käytetty materiaali ja jäte menevät suoraan kierrätykseen. Näin pidetään tilat siisteinä ja vältytään turhilta pysähdyksiltä kuljetusväylillä.

Anna asiakkaille sitä, mitä he tarvitsevat

Joudutko välillä sanomaan EI sopimuksille, koska varastosi ei pysty toimittamaan? Vai onko nykyinen toimitusaika niin pitkä, että asiakkaat hakeutuvat kilpailijoille? Silloin on syytä toimia, jotta kehitys voitaisiin kääntää ja rakentaa toimiva varasto, joka pystyy tarjoamaan asiakkaille heidän toivomansa palvelutason.  
 
Varastotilojen asiantuntijamme voivat auttaa, olit sitten päivittämässä nykyistä kalustusta tai kalustamassa kokonaan uusia tiloja. Haluamme tarjota yrityksellesi tarpeen mukaisen varastoratkaisun, oli kyseessä pieni tai suuri kalustusprojekti. Tehdään yhdessä työntekijät ja asiakkaat tyytyväisiksi. Tutustu projektipalveluumme.

Apua kalustamisen asiantuntijoiltamme

Kaipaatko apua toimiston kalustamisessa? Projektipalvelun ammittilaisemme auttavat sisustamaan inspiroivan ja toimivan työpaikan, jossa huomioidaan myös terveyttä edistävät asiat. Projektipalvelumme auttaa tarvittaessa koko kalustusprojektissa suunnittelusta asennukseen – veloituksetta.
Organisaatio
ViestikenttäLiitteet
Painamalla "Lähetä" vahvistan, että olen lukenut tietosuojakäytännön.

Uutiset ensimmäisten joukossa

Haluaisitko saada tietoa tuoteuutuuksista ja ajankohtaisista tarjouksista sekä vinkkejä työympäristön parantamiseen? Tilaa uutiskirjeemme ja saat ajankohtaiset uutiset suoraan sähköpostiin.
*Klikkaamalla "Tilaa uutiskirje" vahvistan, että olen tutustunut tietosuojakäytäntöön ja suostun henkilötietojeni käsittelyyn.